Resiinaretki Kankaanpäästä Poriin

Radioamatöörit Satakunnan Elämysrautateillä 2008

”Terve hulluus on kaiken hyvän tae”

Teksti: Timo Järvi, OH3LMG
Kuvat: Lylyn Viestivarikon radiokerho, OI3V

Resiinatiimi: Kari OH3BJL, Matti OH1MKV, Miikka OH3GPJ, Tero OH3FJQ, Timo OH3LMG, Tuomo (second op.) ja Veikko OH3LB
Huoltoryhmä: Aatos OH1VJ ja Keijo OH3HPV
Kiitokset: Puolustusvoimat – Lylyn Varikko (EL/LYLV) ja Satakunnan Elämysrautatie / Matti Lindval

Siitä se ajatus sitten lähti…

Radioamatööreillä on tapana hakeutua erikoisiin paikkoihin pitämään radioyhteyksiä. Näin kävi myös vuonna 2008, kun vuoden alussa kerhon kokouksessa mietittiin, millaista toimintaa vuoden aikana saatettaisiin tehdä. Hyvät ideat eivät ole ennenkään menoa haitanneet, joten radiokerholaiset päättivät lähteä retkelle Satakunnan elämysrautatielle. Houkutus oli suuri, sillä liikkuvasta resiinasta kukaan ei tunnustanut vielä pitäneensä radioamatööriyhteyksiä. Päiväretkenä suoritettavan reitin varrelle tulisivat jäämään rautateiden vanhat liikennepaikat Niinisalo, Kankaanpää, Hapuoja, Veneskoski, Honkakoski, Pomarkku, Hiilimäki, Noormarkku ja Porin Ruosniemi.

Haapamäki-Pori -rata

Haapamäki-Pori -rata on Suomen rautatieliikenteen rataverkkoon kuulunut ja pääosin vuonna 1985 liikenteeltä lakkautettu rataosa. Tämä myös Mierontieksi kutsuttu rataosa kattaa osuuden Porista Kankaanpään, Parkanon ja Virtain kautta Haapamäelle. Nykyisin rataosasta ovat käytössä ainoastaan osuudet Kihniö-Parkano-Niinisalo sekä Pori-Ruosniemi. Alkuaan radan tarkoitus oli tarjota suorempi kuljetusreitti Jyväskylän suunnalta Porin satamaan.

Kuva 1. Sunnuntai-illan rauhaa Kankaanpäässä 10.05.1981. (Lähde: Arto Hellman, vaunut.org)

Rautatien rakentaminen Porista Haapamäelle alkoi vuonna 1929 ja kesti kymmenen vuotta. Rataosuus valmistui vaiheittain vuosina 1933 (Pori-Niinisalo), 1935 (Niinisalo-Parkano), 1937 (Parkano-Virrat) ja 1938 (Virrat-Haapamäki). Rata avattiin liikenteelle vuonna 1938 ja se oli valmistuessaan varsin uudenaikainen sekä laadukkaasti tehty. Liikennemäärien vähyys, radan kevyehkö kiskotus ja kannattamattomuus muodostui lopulta tulevan käytön esteeksi. Henkilöliikenne Porin ja Haapamäen välillä lakkautettiin vuonna 1981. Rataosat Aitoneva-Haapamäki ja Ruosniemi-Kankaanpää lakkautettiin kokonaan vuonna 1985. Kunnostustöiden tekemättömyyden vuoksi rata suljettiin liikenteeltä. Viimeisinä vuosina radalla tehtiin vielä mittavia ratapölkkyjen vaihtotöitä, mutta rataa ei lakkauttamisen jälkeen purettu. Rataosuus Porin Aittaluodosta Ruosniemeen suljettiin liikenteeltä 2015.

Kuva 2. Haapamäki-Pori -rataosan liikennepaikat vuodelta 2008.

Lakkauttamisen jälkeen rataosalla liikennöitiin muutamina vuosina museoliikenteessä lättähattujunilla Haapamäeltä Virroille. Liikenne jouduttiin lopettamaan vuonna 1995, kun rataosuudella olevat sillat nostettiin sivuun maantieliikenteen tieltä. Niinisalo-Parkano-osuudella liikennöivät nykyisin vain Puolustusvoimien sotilasjunat ja satunnaiset museojunat, joiden matkat järjestää Haapamäen Museoveturiyhdistys. Rataosalla Aitoneva–Kankaanpää kulki vuoteen 1998 puujunaliikennettä, jonka jälkeen rataosa lakkautettiin. Aitonevan turvesuolta kuljetettiin turvetta rautateitse vuoteen 2001, jonka jälkeen kuljetukset siirtyivät maanteille ja rataosa Kihniö-Aitoneva lakkautettiin.

Siltojen ylösnostosta huolimatta Haapamäki-Pori-rataosalla ei ole tehty suuria purkamistoimia. Useissa paikoissa on maanteitä rakennettu radan päälle. Rata toimii talvisin moottorikelkkareitin pohjana. Junaliikenteeltä suljetuilla osuuksilla on harjoitettu elämysmatkailua. Porin Ruosniemen ja Niinisalon välille voi vuokrata resiinan ja tutustua siten rataan.

Satakunnan Elämysrautatie

Vuonna 2000 rautatiellä alkoi uusi vaihe, kun raiteet avattiin elämysmatkailukäyttöön. Satakunnan Elämysrautatie aloitti Ratahallintokeskuksen luvalla resiinaliikenteen rataosuudella Pori-Kankaanpää. Toiminta perustuu pääosin resiinoiden vuokraamiseen. Yhdistys toimii yhteistyössä ohjattuja luonto- ja erämatkailupalveluja tuottavien yritysten kanssa. Yhdistyksen toiminnan päämääränä on alueen rautatiekulttuurin vaaliminen sekä luonto- ja erämatkailun edistäminen.

Satakunnan Elämysrautatiellä voi matkustaa resiinalla omaan vapaaseen tahtiin. Matkan kokonaispituus on 49 kilometriä. Myös lyhyemmän matkan voi tehdä – esimeriksi valitsemalla jonkin seuraavista etapeista tai niiden yhdistelmän:

• Kankaanpää, pääteasema – Näköalasilta: 10 km
• Näköalasilta – Nuotiopaikka: 4 km
• Nuotiopaikka – Pomarkun rautatieasema: 10 km
• Pomarkun rautatieasema – Laavu: 3 km
• Laavu – Nuotiopaikka: 5,5 km
• Nuotiopaikka – Lähde: 1,5 km
• Lähde – Noormarkun rautatieasema: 4 km
• Noormarkun rautatieasema – Pori, Ruosniemi, pääteasema: 10 km

Kuva 3. Resiinaretken lomassa voi poiketa myös alueen retkeilyreiteillä.

Resiinoiden vuokraus

Resiinoita voi vuokrata neljästä eri pisteestä, jotka ovat Myyrynkujan tasoristeysalue Porin Ruosniemessä, Pomarkun ja Kankaanpään rautatieasemat sekä Niinisalossa Huoltotien tasoristeysalue. Sopimuksen mukaan resiinat voidaan toimittaa myös asiakkaan haluamaan kohteeseen matkan varrella.

Ennen resiinaretkelle lähtöä on hyvä perehtyä vuokrausehtoihin, sillä resiinalla ajaminen tapahtuu vuokraajan omalla vastuulla. Raiteet ja siihen liittyvät rakenteet ovat Ratahallintokeskuksen edellyttämän vastuuvakuutuksen piirissä. Raideliikenteen etuajo-oikeudesta poiketen elämysrautatiellä resiinan ajajan on väistettävä tasoristeyksissä risteävää maantieliikennettä. Aivan vaaratonta resiinalla liikkuminen ei ole, mutta oikealla turvavälillä ja tilannenopeudella sekä tilanteiden ennakoinnilla voi välttää pahimmat ruhjeet ja resiinasta putoamisen.

Kuva 4. Elämysrautatien retkeilyväkeä Kankaanpään asemalla 9.6.2008.

Resiina kulkuvälineenä

Alun alkaen resiina on ollut kevyt rautateille kehitetty ja rautatiekiskoilla liikkuva kulkuväline. Rautateillä työskentelevän henkilöstön ohjaamana resiinoita on käytetty rautateiden rakenteista vastaavan miehistön ja työssä tarvittavien kunnossapitomateriaalien kuljettamiseen. Yleensä resiinat ovat olleet ihmisvoimin liikkuvia moottoroimattomia kulkuvälineitä, joissa on kolme tai neljä pyörää. Resiina on voinut olla pumpattava tai poljettava, mutta käyttöön on aikojen saatossa kehitetty myös moottoroituja versioita. Saksalaisen Carl von Draisin 1800-luvulla kehittämä resiina yleistyi aikoinaan nopeasti ja oli käytössä alkuperäisessä tarkoituksessaan kokonaisen vuosisadan. Viimeiset resiinat jäivät pois käytöstä Suomessa 1980-luvulla ja nykyisin ne ovat käytössä vain elämysmatkailussa.

Kolmipyöräresiina

Kolmipyöräresiina on kevyt yhden hengen käsiteltävissä oleva kulkuväline. Sen käyttölaitteistona on edestakaisin liikkuva käden- ja jalansijoilla varustettu vipuvarsi, joka on kytketty hammasrattaaseen välitystangolla. Hammasratas on edelleen kytketty vetoakseliin tavallisella polkupyörän kettingillä. Kolmipyöräresiinaa liikutellaan yleensä käsin ja jaloin.

Kolmipyöräresiinan rakenne muodostuu kahdesta suuremmasta pyörästä, jotka ovat kiinni toisen kiskon päälle sijoitettavassa rungossa, sekä kolmannesta A-kehykseen kiinnitetystä rinnakkaisen kiskon päälle asetettavasta pienemmästä pyörästä, joka vakauttaa resiinan kulkua. Kolmipyöräresiinan suuremmissa pyörissä on laipat molemmin puolin, joten vaihteen kohdalla resiina voidaan joutua siirtämään nostamalla. Nykyaikaiset kolmipyöräresiinat ovat kevyitä ja helposti siirreltäviä, ja niitä on käytetty sellaisilla liikennepaikoilla, joilla vaihteita on jouduttu kääntämään paikallisesti käsin.

Kuva 5. Helposti liikuteltava kevyt kolmipyöräresiina.

Perheresiina

Turisti- ja elämysrautatiematkailua varten on rakennettu erilaisia ja mitä erikoisimpia resiinatyyppejä, kuten usean hengen polkuresiinat ja penkeillä varustetut ”ulkoiluresiinat”. Satakunnan kiskoille oli saatavissa oheisen kuvan kaltaisia perheresiinoita.

Kuva 6. Perheen tai pienen ryhmän käyttöön soveltuva perheresiina.

Pumppuresiina

Pumppuresiina on raskas nelipyöräinen resiina, jonka siirtäminen kiskoille ja pois kiskoilta vaatii käytännössä useamman henkilön. Sen käyttölaitteistona on ylös-alas liikkuva vipuvarsi eli ”pumppukahva”, joka on kytketty välitystangolla suureen hammasrattaaseen ja edelleen molempiin akseleihin. Raskaat pumppuresiinat olivat ennen radan kunnossapito-osastojen yleisin kulkuneuvo. Myöhemmin niiden käyttö väheni, sillä raskaana ja kömpelönä kulkuvälineenä pumppuresiina oli hankala siirtää pois kiskoilta junan lähestyessä. Nykyaikaisten nopeiden ja lähes äänettömien junien aikakaudella raskas resiina aiheuttaisi helposti vakavia vaaratilanteita.

Kuva 7. Entinen radan kunnossapito-osastojen käyttämä raskas pumppuresiina radioamatöörikäyttöön muokattuna.

Retken päämäärä ja tavoitteet

Retken tavoitteena oli pitää mahdollisimman paljon radioamatööriyhteyksiä liikkuvasta resiinasta ja reitin varren levähdyspaikoilta. Sitä varten käyttöön valittiin raskas pumppuresiina, johon asennettiin tilapäisesti Puolustusvoimilta lainaan saatu LV 665 -partioradio. LV 665 soveltui luotettavana, kenttäkelpoisena ja pienikokoisena hyvin liikkuvalle alustalle ja kattaen HF-taajuusalueen 1.5 – 30 MHz. Liikennöinti matkan aikana tulisi tapahtumaan sähkötyksellä (CW) ja puheella (SSB) radioamatöörien 3.5 MHz:n (80 metrin) alueella ja käyttäen tavoitetaajuutta 3685 kHz. Radion valittavissa oleva 5 W ja 50 W lähetysteho oli ihanteellinen myös virtalähdehuoltoa ajatellen.

Koska kenelläkään meistä ei ollut aiempaa kokemusta resiinalla ajosta, otimme tavoitteeksi taittaa koko 49 km matkan Kankaanpäästä Porin Ruosniemen pääteasemalle. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen lähdimme liikkeelle jo Niinisalosta ja päädyimme Noormarkkuun, jolloin matkan pituudeksi tuli 45 km. Oman mukavan lisänsä retkelle toi mahdollisuus matkustaa resiinalla luonnon keskellä ja pysähtyä taukopaikoille tai muuten vain ihailemaan luonnonkauniita maisemia.

Kuva 8. Resiinaretkellä käytetty HF-alueen LV 665 -partioradio varusteineen (Racal BCC-38B).

Retken yleisjärjestelyt

Kulkuneuvoiksi päätettiin valita iso pumppuresiina, johon mahtui kerrallaan kuusi henkilöä – neljä pumppaamaan ja kaksi radistia. Lisäksi kärkipartiolle valittiin käyttöön yksipaikkainen kolmipyöräresiina, joka tehtävä oli kulkea edellä tiedustellen meille tuntemattoman radan kuntoa ja tulevia tasoristeyksiä sekä tarvittaessa varoittaa VHF-radiolla takana tulevaa pääryhmää. Lisäksi matkaa taittavilla resiinoilla oli mahdollisuus tukeutua kahteen autoilla liikkuvaan huoltoryhmään, joiden tehtävänä oli vastata matkan aikaisesta huollosta sekä kaluston ja miehistön paluukuljetuksesta takaisin lähtöpaikkaan Niinisalossa.

Matkasuunnitelman ja aikataulun laatiminen

Retken suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin keväällä 2008. Toteutusta varten laadittiin suunnitelma, jota voitiin päivittää valmistelujen edetessä. Tarvittavat tukipyynnöt lähetettiin hyvissä ajoin radiokaluston ja muiden lainavarusteiden saamiseksi. H-hetken lähestyessä toteutusta varten laadittiin muodollinen tehtävänjako siten, että tehtäviä voitiin halutessaan vaihtaa osallistujien kesken matkan aikana. Koska kyseessä oli kaikille osallistujille matka tuntemattomaan, valmisteluosasto teki tutustumisretken Kankaanpäähän 9.6.2008. Tutustumiskäynnillä käytiin koeajamassa eri resiinatyypit ja tutkittiin, miten tarvittavat radiolaitteet ja muut varusteet saadaan kulkemaan resiinoiden matkassa. Samalla sovittiin käytännön järjestelyistä ja lisäasennuksista resiinat toimittavan matkan järjestäjän kanssa. Tutustumiskäynnillä mieleen jäi se, kun pumppuresiinalla suoritetulla koeajolla kulkuvälineen ainoa puinen jarrulossi pakeni jarruttaessa ratapenkkaan, jonka seurauksena paluumatka tapahtui hissukseen ilman jarruja. Onneksi H-hetkeen oli vielä aikaa, jolloin jarrut ehdittäisiin vielä korjata.

Jotta aloitus- ja lopetusajankohdista saatiin pidettyä kiinni, retkeä varten laadittiin ohjeellinen aikataulu. Suunnitteluvaiheessa oletettiin resiinoiden etenemisvauhdiksi 10 km/h, sillä epäilimme tämän nopeuden olevan kova vaatimus yhden hengen resiinalle, mutta isommalle pumppuresiinalle helppo nakki. Retken tavoite-aikataulu laadittiin seuraavasti:

• 09.00 – Paikalla Kankaanpään vanhalla rautatieasemalla, resiinoiden varustaminen alkaa
• 10.00 – Resiinat lähtevät matkaan
• 11.30 – Saapuminen nuotiopaikalle (tauko 30 min)
• 13.00 – Pomarkun rautatieasema (ei pysähdytä)
• 14.00 – Nuotiopaikka (tauko 30 min)
• 14.30 – Noormarkun rautatieasema (ei pysähdytä)
• 15.30 – Ruosniemen rautatieasema (tauko 30 min ja resiinavarustuksen purku)
• 17.00 – Paluu huoltoautojen kyydissä Niinisaloon

Ennakkosuunnitelmista poiketen retki päätettiin aloittaa jo Niinisalosta, jonne saavuimme keskiviikko-aamuna 16.7.2008 kello 09.00. Paikanpäällä resiinoiden varustaminen aloitettiin heti. Liikkeelle pääsimme lähtemään melkein aikataulussa eli hieman kello kymmenen tavoiteajan jälkeen. Todellisuudessa matka taittui resiinoilla yllättävän helposti. Ylämäkien pumppaaminen isolla pumppuresiinalla täydessä lastissa oli paikoitellen raskasta ja kaikkien täytyi pumpata tosissaan, kun taas alamäissä pumppuresiina rullasi liiankin innokkaasti, niin että ”jarruilla” piti hillitä menoa. Iso pumppuresiina ja kuusi ihmistä painavat jo sen verran, että puusta tehdyllä jarrulossilla pysähtymiseen on varattava riittävästi matkaa. Yksipaikkaisella kolmipyöräresiinalla eron huomasi vasta jyrkimmissä ylämäissä, kun taas alamäissä resiina tuppasi ”ryntäyttämään”. Yleisesti ottaen kolmipyöräresiinalla matkan tekeminen oli hyvin kevyttä.

Kuva 9. Raskaan pumppuresiinan ainoa mekaaninen jarrulaite.

Alkumatka taittui ja antenni taipui, kunnes…

Resiinaan sijoitetun HF-radioaseman ongelmaksi tuli heti alussa antennin sijoittelu, sillä HF-alueen työskentelyssä tarvitaan usein tilaa vieviä lanka-antenneita tai pystyyn asennettuja ympärisäteileviä vertikaaleja. Ison pumppuresiinan antennina päädyttiin käyttämään Hustlerin valmistamaa 3.5 MHz:n alueen ajoneuvoantennia RM-80-resonaattorilla, jolloin antenni voidaan asentaa pumppuresiinan lippusalkoon.

Kuva 9. Auton peräkoukkuun tai vastaavaan paikkaan kiinnitettävä Hustler RM-antennisarja.

Koska sähköistämättömällä rata-osuudella tiedettiin olevan myös sähkölinjoja, pumppuresiinan lippusalon ja mobileantennin yhteispituus aiheutti jo alusta pitäen epäilyksiä turvallisen minimietäisyyden alittamisesta etenkin 20 kilovoltin suurjännitesähkölinjojen tapauksessa. Tämä ongelma ratkaistiin kiinnittämällä naru antenniosan päähän, jolloin antenni voitiin tarvittaessa vetää alas alitettavan sähkölinjan kohdalla – ei kovin näppärää – mutta käytännöllistä. Tämä ratkaisu toimikin hyvin retken alkuvaiheessa, kunnes jotain odottamatonta tapahtui. Jo käyttöä nähnyt Hustlerin autoantenni ja siihen kytketty RM80-resonaattori katkesi tyviosastaan.

Kuva 10. Vaara vaanii myös sähköistämättömillä rataosilla radan ylittävien sähkölinjojen muodossa, mikäli resiinan lippusalkoa käytetään antennijalkana.

Kuva 11. Puheyhteyksien pitoa HF-alueen sissiradiolla taukopaikalla paikallaan olevasta resiinasta.

Viestimies keinot keksii…

Rikkoutuneen ajoneuvoantennin tilalle oli saatava jotain – mutta mitä? Sattumalta Matilta OH1MKV, löytyi repusta ongenvapa (vaikka olimme tekemässä retkeä kuivalla maalla) ja Miikalta OH3GPJ pätkä antennilankaa. Lisäksi varustuksesta löytyi LDG Z-100 antenniviritin, jolla tilapäinen lanka-antenni saataisiin viritettyä. Rakensimme antennilangasta ja ongenvavasta resonoivan purje-mallisen pitkälanka-antennin, joka saatiin yllättävän hyvin vireeseen. Tämä rakennelma kesti paremmin oksiin tarttumista, joten yhteydenpitoa voitiin jatkaa matkan loppuun asti.

Kuva 12. Matkan alkuosuudella rikkoutuneen antennin odottamaton korjaustuokio.

Pumppuresiinaan rakennettu HF-radioasema

Pumppuresiinaan sijoitettu HF-radioasema toimi olosuhteisiin nähden hyvin. Pidimme matkan aikana kaikkiaan 103 yhteyttä ympäri Suomen. Vasta-asemilta saamamme kuuluvuusraportit olivat hyviä – parhaimmat raportit odotetusti sähkötyksellä pidetyistä yhteyksistä. Pumppuresiinan partioradioasema liikennöi koko matkan ajan vuorotellen puheella ja sähkötyksellä.

Turvallisuusviestintä resiinoiden ja huoltoautojen välillä

Edellä kulkevan tiedusteluresiinan ja pumppuresiinan välinen turvallisuusviestintä sekä yhteydet reitin varrella seuraaviin huoltoautoihin toteutettiin radioamatööriliikenteen käyttöön varatuilla VHF-taajuuksilla. Viestikaluston määrän minimoimiseksi APRS-paikannus- ja puheradioliikenne käyttivät samaa taajuutta. Pääjaksoksi oli valittu 144.725 MHz ja varalle 145.250 MHz. Molemmat resiinat varustettiin APRS-paikantimilla (tracker), jolloin resiinoiden etenemistä voitiin seurata huoltoautoissa reaaliajassa. Resiinoiden paikkatiedot välittyivät huoltoautoihin sijoitettuihin tukiasemiin, jotka välittivät tiedot edelleen Internetiin ja radioamatöörien APRS-verkkoon, jolloin vasta-asemat saattoivat seurata retkeläisten matkantekoa.

Taktisen APRS-paikannuksen toteutus

Koska Satakunnan alueella ei ollut riittävää APRS-verkon radiotukiasemien ja Internet-välitysasemien peittoa, paikallinen verkko piti luoda tapahtuman ajaksi. Verkon muodostivat pumppu- ja kolmipyöräresiinoiden jäljitysasemat (tracker) ja huoltoautoihin asennetut APRS-digitoistimet, jotka toimivat samalla myös paikkatietoja Internettiin välittävinä yhdyskäytävinä. Huoltoautossa resiinoiden ja oman aseman sijainnit piirtyivät kannettaviin tietokoneisiin asennettuun karttasovellukseen, johon oli ladattu alueen maastokartat. Vain pumppuresiinan paikannus ei ottanut toimiakseen, vaikka laitteisto oli tarkistettu edellisenä iltana ja syy toimimattomuuteen ei koskaan selvinnyt. Hetkellisistä ongelmista huolimatta resiina- ja ajoneuvoasemien paikannus saatiin toimimaan lopulta varsin hyvin.

Kuva 13. Resiinaretken viestijärjestelyjen toteutuskaavio vuonna 2008 käytetyillä tekniikoilla ja välineillä.

Saapuminen Noormarkkuun

Radiokerholaiset saapuivat pääteasemalle Noormarkkuun kuudelta illalla ja matka onnistui hienosti – melkein suunnitelmien mukaisesti. Matkaan käytettiin aikaa seitsemän tuntia, josta resiinalla pumppaamiseen aikaa kului arviolta viisi tuntia. Keskinopeus ei siis ollut kuin 10 km/h. Aivan Ruosniemeen asti matkaa ei päästy jatkamaan, sillä ilta alkoi jo lähestyä ja loppu rataosuus oli aavistuksen verran enemmän kasvillisuuden vallassa. Makkaraa paistettaessa tuli jo suuria suunnitelmia – kenties joskus uudelleen toteutettavassa resiinamatkassa. Resiinamatkailu on sen verran miehistä touhua että toistekin täytyy kokeilla.

Kuva 14. Viestimies ansaitulla makkaranpaisto ja kahvitauolla resiinaretken päätteeksi.

Aiheesta muualla

Satakunnan Elämysrautatie:
https://elamysrautatie.fi

Rautatieharrastajien ja Resiina-lehden sivusto:
http://vaunut.org

Puskaratamatka Kihniö-Haapamäki:
http://www.junalauta.net/puskarata.php