Sotilasradioamatööri- ja harrastetoiminnan historiaa (SRA/SRH)

Sotilasradioamatööri- ja harrastetoiminta 1920 – 2000

Teksti: Heikki E. Heinonen, OH3RU
Lähde: Janhunen, Reino, OH2HK, toim., 1996. Alussa oli kipinä – Suomen radioamatööriliiton 75-v. taipale. Suomen Radioamatööriliitto Ry., Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. s. 171-173. ISBN: 951-95-988-4-7. Julkaistu Reino Janhusen, Heikki Heinosen ja Suomen Radioamatööriliiton luvalla.

Sotilasradioamatööritoiminta

Suomen radioamatööritoiminta oli heti 1920-luvun alusta lähtien hyvin läheisessä suhteessa sotalaitokseen, joka johti ja valvoi kaikkea radiotoimintaa maassamme. Suomalaiset radioamatöörit saivat viralliset työskentelyluvat vuosia ennen naapurimaita, kiitos Kipinälennätinlaitoksen suotuisan suhtautumisen. Sotaväen henkilöitä oli radioamatööreissä heti alusta lähtien. Hyvät välit säilyivät senkin jälkeen, kun radiotoiminta siirtyi siviiliviranomaisten alaiseksi.

Radiojoukot teki radioteknillistä kehitystyötä, jossa laitteiden kokeilulla radioamatöörialueilla oli tärkeä osa. Hyvin tunnettu oli Radiopataljoonan Lyhytaaltokokeiluasema eli Laka, jonka tunnus oli ICO, sitten ES1CO ja OH2CO. Asemalla oli käytössään Suomen ensimmäinen kiteellä ohjattu lähetin, siitä suffiksi CO.

E.V.R. Lind (myöh. Lautkari) oli Suomen ensimmäisiä radioamatöörejä. Sotilasradioamatööritoimintamme alku voidaan sijoittaa vuoteen 1921, paikka oli Viipuri ja aloittaja juuri Vilho Lind, tuleva 2NN. Lind ei muiden amatööriemme mielestä ollut samassa asemassa kuin he, olihan tällä käytössään maan paras radiolaboratorio ja hän johti Lakaa ammattimaisesti. Myös Lindin varhaisempia kokeiluja vähäteltiin. Aika paljon närää lienee aiheuttanut todiste, jonka Lind sai vuonna 1927 ARRL:n kilpailusta. Tästä hän on kertonut tarkemmin omissa muistelmissaan.

Toiminnan vakiintuminen

Puolustuslaitoksessa tajuttiin radioamatööritoiminnan koulutusta edistävä vaikutus 1920-luvun lopulla hyvin selvästi, joten radioamatööriasemia perustettiin useaan joukko-osastoon. Aluksi nämä asemat olivat Puolustusministeriön Sähkölaboratorion alaisia. Äänessä olivat mm. VP 1:n OH2CA (ent. 1CO), KTR 1:n OH3AA Hämeenlinnassa, VP 2:n OH3CA ja KTR 3:n OH1BA Riihimäellä, Laivaston OH1JE Turussa jne. Näiden asemien johdossa oli radioamatöörejä tai kantahenkilöitä, joilla henkilökohtaista lupaa ei ollut. Tärkeä yhdysside puolustuslaitoksen ja muun radioväen välillä oli Radiosanoma -lehti, joka oli myös SRAL:n virallinen äänenkannattaja ennen Radio OH:n ilmestymistä.

Suojeluskuntien radioamatööritoiminta

Suojeluskuntajärjestön radiotoiminta suuntautui 1920-luvun lopulla hyvin voimakkaasti radioamatöörialueille. Suojeluskunnissa rakennettiin kenttäkäyttöön sopivia radioasemia, joiden kokeileminen ja käyttö olivat suuresti amatööritoiminnan kaltaista. Näin Sk-asemat kuin itsestään tulivat mukaan amatöörityöskentelyyn, jossa tarvittava liikennekoulutus järjestyi helposti.

Kuva 1. Suojeluskuntien Jyväskylän piiriesikunnan radioasema OH7DJ lokakuussa 1929. Vas. V. Nordberg, H. Lindstedt ja Paul Korhonen, OH6NE. Lähetin Hartley, input 10 wattia. Kuva: via H. Heinonen

1930-luvun alkupuolella tuli Sk-asemien ja niillä operoivien määrä niin suureksi, että SRAL kääntyi viranomaisten puoleen ja vaati Sk-amatööritoiminnan jyrkkää rajoittamista. Suojeluskunta-asemien käyttäjien katsottiin saavan amatöörioikeudet sekä helpommalla että halvemmalla kuin SRAL:n ja normaalin lupamenettelyn kautta. Suojeluskuntien Yliesikunta pahoitteli asiaa ja ilmoitti kyseisen toiminnan jo vähentyneen. Niinpä monet Sk:n piirissä aloittaneet suorittivat amatööriluvan ja tulivat SRAL:n jäseniksi. Tällä tavalla kouliintuneita radioamatöörejä oli 1930-luvulla runsaasti. Sk-radioasemat käyttivät amatöörialueilla OH-tunnusta, mutta piirijako poikkesi läänijaosta. Numeron jälkeen seurasi Sk:n tunnuksena D. Esim. OH3DE oli piiriesikunnan asema Hämeenlinnassa, OH3DEA ja OH3DEK sen ala-asemia.

Kuva 2. Suojeluskunnan radio-os. vääpeli Juho Kantolan, OH3DLZ, asema Lahdessa 1930-luvun alussa. Solmu Kantola jatkoi sitten isänsä harrastetta ja tuli bandille kutsulla OH3OK. Kuva: via H. Heinonen

Kun 1930-luvulla ryhdyttiin aktivoimaan OH-liikennettä 80 metrillä, perustettiin Viipurissa kotimainen yhdysliikenne KY. Maanpuolustusasia oli tässäkin etualalla, sillä KY:n johto oli Viipurin suojeluskunnan radioamatöörien käsissä ja johtoasemana toimi Viipurin Sk:n radioasema. KY:n ohjeet oli tarkkaan määritelty: ”On tinkimättä noudatettava annettuja määräyksiä ja totuttauduttava säännölliseen toimintaan sekä liikennekuriin, sillä vain siten valmistaudumme täyttämään suurta tehtäväämme rakkaan isänmaamme puolustuskuntoisuuden kohottamisessa ja olemme toden tullen valmiita astumaan omalle vartiopaikallemme.” Kotimaiset kilpailut 3,5 ja 7 MHz:llä ovat syntyneet KY-liikenteen perinteen jatkajiksi. Vuonna 1937 muutettiin Sk-alueiden organisaatiota ja muodostettiin viestisuojeluskuntia. Näiden radio-osastot tarvitsivat liikennekoulutusta, joten Sk:n radioamatööritoimintaan tuli uutta piristystä.

Kuva 3. Juho Kantolan, OH3DLZ, QSL-kortti v. 1933. Aseman varustus tyypillinen: lähetin 5 watin Hartley ja vastaanotin 0-V-1. Kortti: via H. Heinonen

Yhteistoiminta 1930-luvun lopulla

1930-luvun jälkipuoliskolla puolustusvoimat ja SRAL sopivat hyvin tärkeästä yhteistyömuodosta: kaikki radioamatöörit pyrittiin saamaan sotilasradiosähköttäjätutkinnosta läpi. SRAL järjesti tutkinnot ja sai sitä varten puolustuslaitokselta vuosittain pienen koulutusmäärärahan. Syksyyn 1939 mennessä I tai II luokan tutkinnon suorittaneita oli jo yli 50. Monet radioamatöörit olivat lisäksi suorittaneet luokan sotaväessä. Samanaikaisesti puolustuslaitos luopui erikoiskutsuistaan, ja joukko-osastot alkoivat liittyä Suomen Radioamatööriliiton jäseniksi. Vuonna 1939 saattoi olla vielä vanhoja puolustuslaitoksen antamia kutsuja, mutta SRAL:n kutsuja olivat mm. OH3NY, KTR 1 Hämeenlinnassa ja OH5NA, Viestirykmentti Viipurissa. Kantahenkilökunnassa oli 1930-luvun lopulla radioamatöörejä runsas 20, joten heitä oli SRAL:n jäsenkunnasta kymmenesosa.

Kuva 4. Aseman OH3NY QSL-kortti.

Sota alkoi syyskuussa 1939. Radioamatöörimme olivat valmiina, ja kun syyskuun puolivälissä amatööritoiminta kiellettiin ja amatööriasemat takavarikoitiin, suurin osa amatööreistä lähti puolustamaan maata avain kädessä. Erikoisessa sota-ajan rinkulassa oli 17.10.1939-29.5.1940 välisenä aikana mukana 17 radioamatööriasemaa.

SRH-toiminta käynnistyy

Puolustusvoimilla oli sodan jälkeen erityistä kiinnostusta sotilaiden radioamatööritoiminnan kehittämiseen. Aluksi ajateltiin toiminta muodostettavaksi samaan tapaan kuin 1930-luvun lopulla, eli joukko-osastojen asemat olisivat siirtyneet SRAL:oon. Kymmenet kantahenkilökuntaan kuuluvat suorittivatkin radioamatööritutkinnon, mutta varusmiesten kanssa meneteltiin toisin. Sen sijaan, että he olisivat päässeet työskentelemään ilman tutkintoa joukko-osastojen asemilta, luotiin kokonaan uusi järjestelmä, SRH eli sotilasradioharrastelijat, joka aloitti työskentelyn vuoden 1950 alusta. Toiminnan organisoi Pääesikunnassa Antero Soila, OH2WY.

Sotilasradioharrastelijat työskentelivät vain keskenään eli omassa verkossa, joten alueetkin olivat erikoiset, 67 metriä, noin 4800 kHz ja 125 metriä, noin 2400 kHz. Kukin työskentelijä sai henkilökohtaisen kutsumerkin, jonka alku OI osoitti kansallisuutta. Piirinumero ei kuitenkaan vastannut SRAL:n piirijakoa, vaan yhtymäjakoa (divisioonat, puolustushaarat). Numeroa seuraava kirjain osoitti joukko-osaston, kaksi viimeistä kirjainta henkilön. Kutsu oli siis muotoa OI5YNY (Viestivarikko, Matti Päiviö).

Yleinen kutsu oli CP, muuten toimittiin radioamatööriliikenteen mukaan. Palvelusasioista, esim. radioiden nimikkeistä ei saanut puhua eikä yhteyksiä saanut pitää radioamatöörien kanssa – jo alueiden erilaisuus esti sellaisen yrittämisenkin. Laitteina käytettiin standardikalustoa. VREH:n eli Bertan 20-wattinen lähetin ja liikennevastaanotin VRLK sekä dipoliantenni oli tavallisin yhdistelmä, mutta paljon käytettiin myös VRFK:ta eli Celsiusta pystyantennin kanssa. VRFK:n lähetin oli tosi QRP, CW:llä output oli 1,8 W ja AM:llä 1,2 W täysillä anodiparistoilla. Kuso kulki molemmilla asemilla erittäin hyvin poikki Suomen, vaikka Bertta lonksutti ja Celsius uikutti. Joukko-osastot tuottivat toinen toisiaan kauniimpia QSL-kortteja, jotka kulkivat virkapostissa ! Se oli onnellista aikaa.

Kuva 5. 1950-luvun SRH-verkon QSL-kortti: E. Thomenius, OI5BBK, Kouvolasta työskenteli Riihimäellä sijainneen aseman OI3KMD, R. Janhunen, kanssa 4.8.1953. Kortti: R. Janhusen kokoelma

SRH-toiminta järjestettiin uudelleen puolustusvoimien v. 1952 tapahtuneen uudelleenorganisoinnin yhteydessä. Näkyvin muutos oli kuitenkin vain kutsujärjestelmän muuttaminen niin, että piirijako vastasi läänijakoa kuten OH-asemilla. SRH-kutsuja jaettiin aikanaan tuhansia, yksin Viestirykmentissä useita satoja. Joukko-osastoja oli alun perin äänessä kymmenittäin, annettiinhan sähkötyskoulutusta kaikissa maavoimien joukoissa aina vuoteen 1956 saakka. Yhteyksien määrää tuskin kukaan on arvioinut, mutta on parhaina vuosina noussut varmasti kymmeniin tuhansiin.

Vaikka SRH-liikenteen tärkein anti oli sotilaallisen radioliikennetaidon kehittäminen, innosti se satoja mukana olleita amatööritutkintoon. Tämä varmistuu, kun katselee vanhoja OI-kortteja – olkoon esimerkkinä vaikka rtm. O. Heisvaara, OI3ECN. Myös lukuisat valmiit amatöörit ottivat OI-liikenteeseen osaa, annettiinpa tällöin kutsun loppuosan kirjaimet amatöörikutsun kirjaimien mukaan: OI5LRU oli OH3RU:n kutsu talvella 1956 RUK:ssa Haminassa.

Kaikella on rajansa, niin SRH-toiminnallakin. Kun sähkötyskoulutus lopetettiin muualta kuin varsinaisista viestijoukoista, SRH-toiminta alkoi kuihtua vuonna 1957 ja kuoli kohta pois. Jäljellä ovat enää haikeat muistot taatitaatit ritaataatit, taatitaatit ritaataatit – CP CP CP DE OI3KGU … Näitä muistoja vaalimaan on perustettu Viestimuseon sotilasradioamatööriasema OI3SVM.

SRA-toiminta

Radioamatööritoiminta puolustusvoimissa ei suinkaan keskittynyt SRH-toiminnan ympärille ja kuollut sen mukana. Radioamatöörejä oli talossa yhä enenevässä määrin eikä pelkästään varusmiesten kouluttajina. Tärkeimpiä keskuspaikkoja olivat silti IlmavVP (sittemmin IlmavVK) Hämeenlinnassa ja Riihimäen viestivaruskunta. Kun kerhotoiminta-aate levisi OH-kansan keskuuteen, syntyi kerhoja myös puolustusvoimien piiriin. Tällaisista mainittakoon Riihimäen Kolmoset OH3AD, joka kuitenkin muodostui paikkakunnan yleiskerhoksi, IlmavVK:n OH6AF, RUK:n OH5AF sekä varsinkin Laivaston Radioamatöörit OH1AJ Turussa. Viestirykmentissä Riihimäellä toimi 1960-luvun puolimaissa varusmiehille tarkoitettu kerho, jolla oli kutsut OH3AH ja OI3AI.

Kun sähkötys taas kerran nousi viestitysmenetelmänä ansaitsemalleen paikalle, uusittiin puolustusvoimien radioamatööritoiminta kerralla. Vuonna 1980 perustettiin varusmiehille tarkoitettu sotilasradioamatööriluokka, jonka perusvaatimuksena oli 2. luokan radioviestittäjän tutkinto sekä lisävaatimuksena määräysten ja liikenteen koe. Vuoden kuluessa tästä tutkinnosta pääsi kokelasluokkaan, kun suoritti tekniikan kokeen. Käytettävissä oli kokelasluokan HF-taajuusalueet sähkötyksellä. Työskentely tapahtui SRA-asemilta, joille annettiin OI-alkuiset tunnukset: yksityisiä tunnuksia ei annettu niin kuin SRH-toiminnassa. Tarkoitus oli, että sotilasradioamatööriluokasta jatketaan kokelasluokkaan ja tullaan oikeiksi amatööreiksi.

Kerhoja syntyi kaikkiin joukko-osastoihin, joissa annettiin sähkötyskoulutusta eli viestijoukkoihin, ilmavoimiin ja merivoimiin. Asematunnukset olivat yleensä muotoa OI*AX, -AY ja -AZ. Kerhoja oli kaikissa manner-Suomen piireissä yhteensä 17, ja niiden valvojina toimivat radioamatöörit. Tutkintoja suoritettiin runsaasti, mutta läheskään kaikki eivät bandille asti ehtineet. Usein OI-asemaa aktivoivatkin varusmiehinä palvelevat valmiit amatöörit. Toiminta oli 1980-luvulla hyvin vilkasta. Tätä tietä syntyi runsaasti uusia OH-amatöörejä.

Vuonna 1993 sotilasradioamatööriluokka poistettiin, kun sähkötyksen merkitys taas kerran väheni. Sotilasradioamatöörikerhoista useimmat jäivät silti toimintaan ja ne saivat pitää OI-alkuiset kutsunsa.

Radioamatöörien merkitys maanpuolustuksessa

Radioamatöörit ovat kuluneiden 75 vuoden aikana oivallisesti osoittaneet tarpeellisuutensa puolustusvoimien yhteyksiä kehitettäessä. Kun elektroniikka on hallinnut sotatekniikkaa viime vuosikymmenet, on radioamatööritaustalla ollut merkitystä myös elektroniikka-alan henkilöillä. Radioamatöörejä on ollut ja on edelleen tärkeissä tehtävissä värvätyistä viestittäjistä sotatalousalan kenraaleihin saakka. Puolustusvoimat ja Suomen Radioamatööriliitto ovat aina olleet yhteistoiminnassa, josta molemmat ovat hyötyneet.