Skip to content

Perinneradiotapahtumien kalustoa

Partioradio LV 665

Valmistaja: Racal Electronics plc.
Tyyppimerkintä: BCC 39B
Kaupallinen tuotenimi: HF Manpack Radio BCC 39B
Valmistusvuosi: Suunniteltu 1984 – 1986 ja valmistus lopetettu 1990 -luvun alussa

Mikä on perinneradio?

Käsite perinneradio syntyi 2000-luvun alussa radioamatöörien kiinnostuksesta kunnostaa ja työskennellä toisen maailmansodan aikaisella radiokalustolla. Kaluston rajallisen määrän vuoksi käsite laajennettiin koskemaan yli 40-vuotta vanhoja sotilasradioita. Nykyisin toiminta kattaa kaksi kertaa vuodessa järjestettävät valtakunnalliset tapahtumat, jossa radioamatööriasemat ottavat yhteyksiä toisiinsa sähkötyksellä (CW) tai puheella (AM/SSB). Tietoja menneistä ja tulevista tapahtumista saa perinneradiotapahtuman virallisilta sivuilta, joita ylläpitää Kouvolan Putkiradiomuseosäätiö. Lisäksi Kangasalan radiokerho, OH3ABN ylläpitämästä perinnepankista voi ladata perinneradioiden huolto- ja käyttöohjeita sekä huoltovarikko palvelee perinneradioiden kunnostajia. Perinneradiotapahtuman lyhyessä esittelyssä kuvataan tapahtuma-ajat ja työskentelyohjeet sekä esitellään Lylyn Viestivarikon radiokerhon tapahtumassa käyttämää jäsenten omaa tai lainaksi saatua radiokalustoa.

Radion esittely

LV 665 on Suomen puolustusvoimien 1980 -luvun lopulla käyttöön ottama ja edelleen käyttämä analoginen, kannettava ja monikanavainen HF -alueen puhe- ja sähkötysradio. Tuotenimellä BCC 39B valmistetun radion suunnittelu ajoittuu vuosille 1984 – 1986 ja valmistus aina 1990 -luvun alkuun asti. Tämä englantilaisen Racalin valmistamien viimeisten kiinteätaajuisten kenttäradioiden joukkoon kuuluva laite on osa kokonaista liikkuvaa tai kiinteää sekä modulaarista radiojärjestelmää (VRQ319), jonka osat voidaan liittää toisiinsa myös kaapelilla ja palvellen monia eri tarpeita:

  • Radio soveltuu kiinteään asennukseen, ajoneuvokäyttöön ja maastossa liikkuvan partion viestivälineeksi (kuvat 1, 8 ja 9)
  • Radion näppäimistö voidaan erottaa kaapelilla ja kuljettaa kädessä, jolloin sen ohjelmointi onnistuu ilman radiota alas laskemista (kuva 2)
  • Radion antenniviritin (BCC 565) voidaan liittää koaksiaalikaapelilla enintään 50 metrin etäisyydelle antennista
  • Radion akku voidaan liittää kaapelilla

Kuva 1: LV665 partioradio varusteineen sisältäen mittoihin viritettävän dipoliantennin ja kantolaitteen.

LV 665 on eräs parhaiten onnistuneista analogisista kenttäradioista. Sen puolesta puhuvat kompakti koko ja kuljetuksen helppous myös maastossa liikkuvan sissipartion viestivälineenä. Tämä luotettava, varmatoiminen ja mekaanisesti kestävä radio sietää myös käytön aikaista lämpenemistä liikennöitäessä pidempään täydellä lähetysteholla. Helppokäyttöisyyden ansiosta LV 665 on puhe- ja sähkötysyhteyksien perusradio, joka soveltuu sanomalaitteeseen liitettynä myös isomman kenttäviestijärjestelmän osaksi. Eri maiden armeijoiden siirtyessä 2000 -luvun alussa käyttämään nykyaikaisia digitaalisia hyppivätaajuisia radiojärjestelmiä, käytössä olleita ja varastoituja BCC 39B radioita on päätynyt maailmalla siviilimarkkinoille ja siten myös radioamatöörien käyttöön. Siksi LV 665 olisikin oiva reissuradio luonnossa liikkuvalle radioamatöörille myös hyvän sään kestävyytensä vuoksi. Suunnittelun osalta LV 665 voidaan katsoa kuuluvan jo 40-vuoden rajapyykin saavuttaneiden ja perinneradioiksi kutsuttavien sotilasradioiden joukkoon.

LV 665 partioradion tärkeimmät teknilliset ominaisuudet ovat:

  • Taajuusalue 1.5 – 29.9999 MHz, jossa kanavaväli on 100 Hz ja mahdollistaen 285 000 valittavaa taajuutta
  • Lähetys- ja vastaanotto voivat tapahtua samalla tai eri taajuudella (yhden tai kahden taajuuden simplex -liikenne)
  • Kymmenen (10) valittavissa olevaa muistipaikkaa (kanavapaikoissa 0 – 9) mahdollistaen kaksitaajuisen liikennöinnin asettamalla lähetystaajuus kanaville 0 – 4 ja vastaanottotaajuus kanaville 5 – 9
  • Käyttötavat FSK -(sanomalaite)data sekä puhe- ja sähkötys (SSB) alemmalla (LSB) tai ylemmällä (USB) sivunauhalla
  • Lähetysteho joko 5 W (LP) tai 50 W (HP) – maksimi lähetysteho lisälaitteena olevaa ulkoista ATU -antenniviritintä (BCC 565) käytettäessä 25 W ja ilman viritintä 50 W
  • Piiska-antennin automaattinen viritys lisälaitteena olevalla virityslaitteella (ATU) ja ulkoista dipoliantennia käytettäessä taajuus viritetään antennin pituutta säätämällä
  • Käyttöjännitealue 20 – 32 VDC
  • Virtalähdevaihtoehdot NiCD -akku (24 V 4 Ah), litiumparisto (24 V 8 Ah) tai ulkoinen teholähde
  • Käyttöaika NiCD -akuilla 16 h käyttäen 50 W lähetystehoa 1:9 lähetys/vastaanotto -suhteella
  • Käyttölämpötila-alue -40 .. +70 °C
  • Paino ilman akkua ja kantolaitetta 2.3 kg

Kuva 2: LV 665 radion ohjauspaneeli voidaan irrottaa käytön helpottamiseksi.

Radion käyttökytkin ja ohjauspaneelin osat

LV 665 radion käyttökytkin ja ohjauspaneelin osat on esitetty kuvassa 3.

Kuva 3: LV 665 radion käyttökytkin ja ohjauspaneelin osat.

Kanavien ja taajuuksien asettaminen

LV 665 radion käytön kannalta keskeiset perusasiat eli kanavan ja taajuuden asettaminen on esitetty kuvassa 4. Tämän toimenpiteen avulla radio voidaan asettaa toimimaan yhtä tai kahta taajuutta käyttävässä radioliikenteessä myöhemmin kuvatulla tavalla.

Kuva 4: LV 665 partioradion kanavan ja taajuuden asettaminen.

Liikennöinti samalla taajuudella

Normaalisti LV 665 radiolla viestitetään käyttäen yhden taajuuden simplex -liikennöintimuotoa, jossa lähetys- (TX) ja vastaanotto (RX) tapahtuvat eriaikaisesti samalla kanavalla (taajuudella). Tämä käyttötavan tarkemmat käyttöohjeet on esitetty kuvassa 5.

Kuvat 5: LV 665 radiolla viestitys käyttäen yhden taajuuden simplex -liikennöintimuotoa.

Liikennöinti eri lähetys- ja vastaanottotaajuuksilla

Tarvittaessa LV 665 radiolla voidaan viestittää käyttäen kahden taajuuden simplex -liikennöintimuotoa, jossa lähetys- (TX) ja vastaanotto (RX) tapahtuvat eriaikaisesti eri kanavilla (taajuudella). Tämä käyttötavan tarkemmat käyttöohjeet on esitetty kuvassa 6.

Kuva 6: LV 665 radiolla viestitys käyttäen kahden taajuuden simplex -liikennöintimuotoa.

Käyttökuntoon laitto

LV 665 radio laitetaan käyttökuntoon seuraavasti:

  • Varmista, että radion käyttökytkin on asennossa OFF
  • Kiinnitä virtalähde, antenni ja kuulopuhelin mainitussa järjestyksessä
  • Valitse kanava ja aseta käytettävä taajuus:
    • Käännä käyttökytkin asentoon 1F
    • Paina CH ja valitse numeronäppäimillä (0 .. 9) halutun kanavan numero (0 ..9)
    • Paina SET ja valitse numeronäppäimillä (0 .. 9) haluttu taajuus (lisää nolla (0) taajuuden alkuun alle 10 MHz taajuuksilla)
  • Valitse lähetyslaji painamalla MODE -näppäintä (sotilaspuheradioliikenteessä oletus on USB ja radioamatööriliikenteessä alle 10 MHz:n taajuuksilla LSB)
  • Valitse lähetysteho painamalla PWR -näppäintä
  • Tarkista virtalähteen kunto painamalla T -näppäintä, jolloin näytöllä olevien viivojen määrä kertoo virtalähteen jännitteen (viisi viivaa tarkoittaa täysin varattua virtalähdettä)
  • Suorita luotettava virtalähteen testaus painamalla PWR -näppäintä, valitsemalla ja lähettäen täydellä lähetysteholla (HP) sekä painaen T -näppäintä (virtalähde on kunnossa, jos näytössä näkyy 2 .. 3 viivaa; vaihda virtalähde, jos näytössä ei näy viivoja)
  • Testaa radion toimintakunto suorittamalla koeyhteys
  • Radio on toimintavalmis

Radion antennivarustus

Radion antennina käytetään yleensä dipoliantennia, joka viritetään pituutta muuttamalla käytettävälle taajuudelle.

Kuva 7: LV 665 partioradion dipoliantennin asennusohje ja mitoituksessa käytettävä viritystaulukko.

Kuva 8. LV 665 partioradio kantolaitteeseen asennettuna ja käyttäen piiska-antennia.

Kuva 9. LV 665 partioradio ajoneuvoon tai muuhun kohteeseen kiinteästi asennettuna.

Lähteet

Harola, Jussi: Yhteys! Tiedonanto- ja viestivälineitä Suomen Puolustusvoimissa. Koala-kustannus. s. xxx. ISBN: 9789522291462.

Racal Tacticom: User Handbook For HF Radio BCC 39B – TH 7081, Issue 2, Nov 90.

Viestiupseeriyhdistys ry:n hallitus: Viestimies, 18. painos, s. 247-251. pääasiassa varusmiehille ja opetusupseereille tarkoitettu sotilasviestitoiminnan käsikirja. Viestiupseeriyhdistys, 2005.